Isä tuli eilen kotiin tohkeissaan. Mä jo luulin, että se olis tajunnu Marracashin musiikin nerouden - tai vähintään keksiny elämän tarkoituksen. Mutta ei. Kaiken innon syynä oli "4758".
"Kävin kävin tosiaan soprintendezassa ja ja siellä pitkien neuvottelujen jälkeen vahvistettiin tänään, että saan johtaa kaivausta numero 4758?"
Okei? Kiva juttu. No mitä te sieltä kaivatte sit esiin? Kauan sitten maahan pudonneen ufon kappaleita vai jotain vielä jännempää? (tässä vaiheessa mä jo tiesin pidättää haukotusta)
"Votiivitauluja. Katsos, uskoaksemme monissa niistä on käytetty sijamuotoja aivan vulgaarilla tavalla, joka voisi kieliä..." (jep jep)
No, tossa vaiheessa sanoin jotain kannustavaa. Onhan se kiva, että isä pääsee välillä ulkotöihin.
Kun Kaiuskin oli kotona, se kyseli isältä tarkempia yksityiskohtia. Kaivaukset on täällä Roomassa, aika lähellä meidän koulua. Ne alkaa joskus kevättalvesta ja jatkuu kesään asti. Ja eniten isä odottaa löytävänsä maasta saviastian kappaleita, jossa onkin käytetty vahingossa datiivin sijaan ablatiivia. Huisia! =P
